World Cup, Berliini, 16.-22.7.2018
Maailmancupin viimeinen osakilpailu kilpailtiin Saksassa, Berliinissä. Olin samassa kisassa viime vuonna 33., joten tietenkin ajatuksena oli tuota sijoitusta lähteä parantamaan. Treenit menivät edeltävällä viikolla aivan mukavasti, joten lähdin kisaan luottavaisin mielin. Sunnuntaina ennen kisaa lensin Berliiniin ja maanantaina ammuttiin viralliset harjoitukset. Sain taulukavereiksini ampujat Qatarista, Romaniasta ja Kroatiasta. Harjoitukset menivät kohtalaisen hyvin ja olin valmis tiistaina ammuttavaan karsintakisaan.
Karsintakisa ammuttiin jo kesän myötä tutuksi tulleessa tuulisessa säässä. Alkukierroksella arkailin jotain aivan typerää ensimmäisellä puolikkaalla ja ammuin pehmeitä suorituksia jotka osuivat turhan usein punaiselle alueelle ja sainkin ensimmäiseltä puolikkaalta vain 316 pistettä jolla olin sijalla 79/136.
Toisella puolikkaalla aloin ampumaan sitä normaalia oikeaa ammuntaa ja tulosta alkoi tulemaan. Sain puolikkaalta kasaan 335 jolla sain loppusijoitukseni nousemaan sijalle 25/136. Puolikkaan tuloksia vertaillessa tulos oli todella kova. Puolikkaani oli kisan 7. paras toisen kierroksen tulos. Jälkeeni jäivät mm. useita maailmanennätyksiä ampunut ja tämän hetken maailman rankingin ykkönen Kim Woojin Etelä-Koreasta sekä Amerikkalainen Brady Ellison joka on myös yksi maailman parhaista.
Miesten joukkueella emme päässeet jatkoon ottelukierroksille. Olimme ensimmäinen tippuva joukkue. Sekaparikilpailussa sijoituimme Kuopan Tarun kanssa sijalle 19/30.
Keskiviikkona aamulla aloitettiin henkilökohtaisilla otteluilla. Sain ensimmäisenä vastaani Tsekkiläisen Beranek Radekin karsintakisan sijalta 88. Ammuin sarjat 28, 27, 30 ja 28 joilla voitin vastustajani kohtalaisen selvästi 7-1.
Etenin seuraavalle kierrokselle Venäläistä Popov Vitaliita vastaan, joka oli karsintakisan 40. Ammuin sarjat 27, 28, 27, 28. Tässä vaiheessa olimme tiukassa 4-4 tasatilanteessa. Seuraavan sarjan alkuun ammuimme molemmat kaksi 9. Kaikki oli siis kiinni viimeisestä nuolesta. Tässä vaiheessa kentälle iski kova tuulenpuuska, jota molemmat jäimme odottelemaan. Lopulta oli vain pakko ampua ja sain lopulta ammuttua nuolen tuulen matkaan, 8. Venäläinen laukaisi hetki jälkeeni kun kellossa oli aikaa enää 2 sekuntia, 7. Etenin seuraavalle kierrokselle, tuntui todella hyvältä!
Torstaina aamulla vastustajakseni tuli kova Kazakstanin ampuja Mussayev Sanzhar karsintakisan sijalta 8. Ammuimme kahdesti tasapisteet 27, näillä sarjoissa olisi pitänyt onnistua ottamaan pisteitä. Seuraavat sarjat olivat minulta 25 ja 27 vastustajani 28, 28 sarjoja vastaan ja kisani päättyi tähän.
Harmitti, kun ottelu olisi ollut aivan voitettavissa, mutta käteen jäi vain 2 pistettä. Joka tapauksessa sain maailmancupin parhaan sijoitukseni, 17!
Parikilpailun ensimmäisen ottelun ammuimme Tarun kanssa Espanjan joukkuetta vastaan. Saimme pari hyvää 37 pisteen sarjaa ja yhden heikomman 32 pisteen sarjan. Espanjan ampujat ampuivat kuitenkin todella hyvin ja saimme vain yhden settipisteen ja häivismme ottelun suoraan kolmella sarjalla. Parikilpailussahan ammutaan vain 5 settipisteeseen asti, kun taas yksilökisassa 6 pisteeseen.
Loppuviikko kuluu Miran kanssa Berliinissä kierrellessä. Tähän mennessä olemme ehtineet jo käydä useilla muistomerkeillä, jokiristeilyllä ja monissa eri ravintoloissa. Sunnuntaina sitten lennämme takaisin Suomeen. Ensi viikonloppuna ovatkin jo sitten SM-kisat Tahkolla. Ne ovat myös toinen ja viimeinen osa EM-karsintaa.