Spa Hotel Open, Tahko Kuopio 22.7.2017

22.07.2017

"...itseäkin hymyilytti, kun taulusta löytyi X, X, X, X, 10, 9..." 

Puijon Jousi järjesti tänä vuonna kilpailun Tahkolla. Sarjassani oli vain 3 ilmoittautunutta osallistujaa. Lähdin kuitenkin kisaamaan, sillä ensi vuoden SM-kisat järjestetään tuolla samaisella kentällä. 

Saavuin kisapaikalle jo perjantai-iltana ja yövyin kentän vieressä olevassa hotellissa.


Lämmittelynuolia ammuttiin neljä sarjaa, joiden jälkeen aloitettiin heti kilpailu. Henkilökohtaisesti pidän siitä, että lämmittelynuolien jälkeen aletaan saman tien ampumaan kilpailua. Useimmissa kilpailuissa tässä vaiheessa pidetään omasta mielestäni täysin turha tauko. Kisan ensimmäisellä puolikkaalla keräsin 323 pistettä, säähän nähden tulos oli kehnohko. Tuollaisia tuloksia minulla kuitenkin nyt on tänä kesänä tullut ammuttua, joten ei pidä hirveästi valittaa. 

Ensimmäisen puolikkaan jälkeen pidettiin vajaan tunnin mittainen lounastauko, jonka jälkeen toinen puolikas lähti vahvasti käyntiin, 59 pistettä. Taulukaverini Sampo Ronkainen, joka oli ampunut ensimmäisellä puolikkaalla oman henkilökohtaisen parhaan kisapuolikkaansa, naureskeli luetellessani osumia, että noinko sitä pitää ampua. Itseäkin hymyilytti, kun taulusta löytyi X, X, X, X, 10, 9. 

Seuraavat kolme sarjaa menivät myös hyvin ja aloin miettimään, että tässähän tulee vielä hyvä tulos. Kaksi viimeistä sarjaa sain kuitenkin mähmittyä huonommin ja lopputulos toiselta puolikkaalta oli 330. Tuuli hieman yltyi viimeiselle sarjalle, siinä uskon menettäneeni useamman pisteen tuuliviirien takia. Ne olivat olleet varastossa ennen kisaa ja niihin oli jotakin liisteriä tullut, joka piti ne paikoillaan tuulen voimistumisesta huolimatta. Ammuin kaksi kasia hyvillä suorituksilla vasemmalle, viimeisen nuolen tähtäsin sitten kasin ennakolla oikealle ja se osui kymppiin. Lopputulos 653 on kesän paras tulos ja siihen kai pitäisi olla ihan tyytyväinen. 

Harmillisen kaukana olen kuitenkin vielä viime kesän tuloksista. Vaikuttanee tuo töissä käyminen negatiivisesti kisatuloksiin. Treenimäärät kuitenkin ovat miltei samat kuin vuosi sitten.


Pudotusotteluihin sain alkuun vapaakierroksen. Ammunta tuntui hyvältä ja nuoletkin osuivat. Finaalin alkaessa nuolet kiertelivätkin jo ympäri taulua ja tuntui ettei tähtäin asetu kohdalleen millään. Sain koko finaalin aikana vain yhden kympin. Lopulta olimme vastustajani Sampon kanssa tilanteessa 5-5, joka tarkoitti sitä että saamme ampua kisan voitosta yhdellä nuolella. Sain omani lähtemään oikein hyvin, se osui yläysille. Olin ampunut heikompia suorituksia finaalissa, joten tähtäintä oli sitten tullut ruuvailtua alaspäin ja uusintanuoleni osui melko ylös hyvästä suorituksesta huolimatta. Sampo ampui omansa kasille ja voitin kisan. 

Olen päässyt tänä kesänä ampumaan jo neljä kertaa uusintanuolen, kolmella niistä olen voittanut ja kerran hävinnyt.


Seuraava kisa on viikon päästä Kokkolassa. Sinne on tulossa miltei koko Suomen jousiampujien miesten kärki paikalle. Kisa toimii toisena karsintakisana Meksikon MM-kisoihin. Itse en noihin kisoihin ole karismassa, sillä koulu ei ollut valmis joustamaan enempää kisamatkojeni suhteen. Sain kuitenkin jo kaksi viikkoa vapaata Taiwanin universiadeja varten, joten täytyy olla tyytyväinen. Eivätkä nämä minun tämän kesän tuloksenikaan oikein innosta lähtemään MM-kisoihin, liian epävarmaa osumista.

© 2018 Antin matkablogi Tokioon. Kaikki oikeudet pidätetään.
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita