Oulu 1440-kierros

11.08.2018

"I took an arrow in the knee" 

Ensimmäinen 1440-kierros johon tänä vuonna pystyin osallistumaan oli kotikisa Oulussa. 1440-kierroksen aiempi nimi on FITA-kierros ja sitä ammuttiin aiemmin arvokisoissakin nykyisen 70m + otteluiden sijaan. Kisassa ammutaan 36 nuolta 90m, 70m, 50m ja 30m matkoilta. Pitkillä matkoilla taulu on 122cm ja lyhyemmillä matkoilla 80cm taulu. En sitten juniorivuosien ampunut tätä kisaa, koska sitä on järjestetty vain etelässä tai itselleni sopimattomaan aikaan pohjoisempana. 

Tavoitteeksi asetin 1300 pistettä mutta säätiedotuksen nähdessäni hölläsin vähän tavoitetta ja ajattelin että jos sitä 1280 pistettä saisi. Kisapäivälle luvattiin nimittäin 6-7m/s tuulta. 1300 olisi kuitenkin ammuttavissa hyvällä ammunnalla. Laskennallisesti se vaatisi 300, 325, 325, 350 aiemmin mainituilta matkoilta.

Kisa alkoi 90m matkalta lämmittelynuolilla. Sain tähtäimen kohdilleen hyvin ja ammuin viimeisillä lämmittelysarjilla 56 ja 57 pistettä. 90m meni kohtalaisen tasaisesti n. 50 pisteen sarjoja ampuen. Viimeisellä sarjalla sain kuitenkin hyvän 54 pisteen sarjan kun tuuli hetkeksi tyyntyi ja tauluun sai tähtäillä rauhassa. Kasaan kertyi 305 pistettä ja olin tuossa vaiheessa 5 pistettä yli 1300 vauhdista. 

70m siirryttäessä pidettiin lyhyt tauko ja siirrettiin tähtäin oikeaan kohtaa, tässä vaiheessa ei kohdistusnuolia ollut. Aloitin oikealta seiskalta, siirsin vähän tähtäintä ja painoin ensimmäisen sarjan loput nuolet kymppiin. Hieno aloitus. Tuuli kuitenkin alkoi taas yltymään ja se haittasi ampumista aikalailla, sain kasaa kuitenkin 325 pisettä eli edelleen olin 1300 pisteen vauhdissa. 50m siirryttäessä taulu pieneni, tulosta tuli kuitenkin aina kun pääsi hieman tuulirakoihin ampumaan: 58, 53, 53, 52, 57, 58 eli 331 pistettä. Olin jo 11 pistettä yli 1300 vauhdista. Selkeästi huomaa pisteistä, että oliko tuulirakoja tarjolla vai ei. Ammunta oli vahvaa mutta kun tuuli puistattaa kovasti ja taulu on pieni niin pisteet jäävät helposti heikommiksi. Purkamistakin tuli harrastettua paljon, eli tähtäyksen jälkeen en ampunutkaan nuolta vaan otin suorituksen alusta. 

Viimeiselle matkalle eli 30m siirryttäessä olin jo kohtalaisen varma että saan tuon 1300 pistettä sillä tarvitsin matkalta vain 339 pistettä ja matkan SE on täydet 360. Tarvitsisin vain keskinkertaista ammuntaa ja saisin tuon rajan rikottua. Tuuli haittasi ammuntaa edelleen ja sain matkalta 350 pistettä, viimeinen sarja antoi kuitenkin täydet 60 pistettä ja kokonaistulokseksi muodostui 1311, jolla myös voitin kisan selkeästi.


Olin todella tyytyväinen tulokseeni, sillä keli oli hankala ja en ole aikaisemmin 1300 pistettä ylittänyt. Isän ennätyksestä jäin vielä 7 pistettä. Toivottavasti tulevana viikonloppuna Jyväskylässä on parempi ilma. Siellä ammutaan myös tämä sama 1440 kierros. Se jää myös tämän kauden viimeiseksi kisakseni Suomessa. Sen jälkeen ovat jäljellä enää Puolan EM-kisat elokuun lopussa.


Onnistuneen kisan jälkeen kävimme Miran kanssa etsimässä Oulun kentän vierestä geokätkön, jonka nimi on "I took an arrow in the knee". Toimin kätkön nimen mukaisesti eli polvistuin ja sai myöntävän vastauksen.

© 2018 Antin matkablogi Tokioon. Kaikki oikeudet pidätetään.
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita