Barents Summer Games, Norja 1.-3.9.2017
"...mukava lopettaa kausi voittoon..."
Kauden viimeinen kisa, johon osallistuin oli Barentsin alueen kesäkisat Norjassa Bodössä. Kisamatkalle lähdettiin viidellä linja-autolla torstain ja perjantain välisenä yönä Oulusta. Kyseessä oli jälleen ns monilajitapahtuma, jossa oli jousiammunnan lisäksi useita muita lajeja, kaikkiaan 18 lajia. Bussimatka kesti kaksitoista tuntia, mutta sain yöllä nukuttua bussissa yllättävän hyvin. Aamusta herättyäni loppumatka meni upeita maisemia katsellessa.
Lauantaina ammuttiin vain alkukisa. Osallistujia oli miesten sarjassa niukasti, sillä jokaiseen sarjaan sai osallistua vain kaksi ampujaa maata kohti. Venäjältä ei tänäkään vuonna ollut yhtään jousiampujaa mukana, joten miesten sarjassa oli kaksi suomalaista, ruotsalaista ja norjalaista. Sää oli tyyni, aavistuksen viileä ja välillä ripotteli hieman vettä. Eli oikein hyvä keli ampua. Ensimmäisellä puolikkaalla sain 324 pistettä, aivan keskimääräinen tulos tälle kaudelle.
Tähän väliin kisajärjestäjät olivat päättäneet järjestää lounaan. Lounastauon sijoittaminen alkukisan kahden puolikkaan väliin on harvinaista. Yleensä alkukisa ammutaan kokonaisuudessaan ennen lounastaukoa.
Noin tunnin mittaisen tauon jälkeen lähdin hieman epävarmana ampumaan toista puolikasta ja avasinkin sen seiskalla. Loppupuolikkaalle löysin kuitenkin hyvän vireen päälle ja keltainen tummui mukavasti. Sain kasaan 331 pistettä. Yhteistulos 655 on tämän kesän paras tulokseni. Sain tuolla tuloksella lähteä sunnuntain pudotusotteluihin kärkipaikalta.
Sunnuntaina sain aluksi vapaakierroksen. Semifinaalivastustajakseni tiensä toista norjalaista vastaan raivasti Ness Tormod. Ammuin ottelun aivan kohtuullista ammuntaa: 27, 27, 26 ja voitin ottelun 6-0. Finaalivastustajakseni tuli Flink Ludvig, joka oli ampunut tiukan ottelun Piipon Samulin kanssa semifinaalissa. Voitin finaalin myös 6-0 sarjoilla 28, 28, 25. Suomi voitti myös maaottelun jousiammunnan osalta niukalla yhden pisteen erolla Norjaan.
Olin aivan tyytyväinen viikonloppuun, mukava lopettaa kausi voittoon.
Paluumatka Ouluun venyi melkoisesti ja sain bussissa nukuttua todella huonosti. Omassa sängyssä kerkesin nukkua vain muutaman tunnin ennen kuin piti nousta ja lähteä kouluun.
Kausi 2016-17 on nyt sitten osaltani ohi ja on aika pitää pieni tauko ammunnasta. Vähintään kahden viikon tauon olen itselleni luvannut, mahdollisesti jopa kolme viikkoa. Sitten täytyykin suunnata katse jo kauteen 2017-18. Mahdollisia kv-kisoja olisivat ainakin Salt Lake Cityn maailmancup, Berliinin maailmancup ja EM-kisat Puolassa.
Töitä aion ottaa vähemmän (jos ollenkaan?) ensi kesälle, sillä tämä kesä oli raskas kun miltei jokaiselle tunnille 07-21 oli ohjelmaa jokaisena arkipäivänä ja kisoja miltei jokaisena viikonloppuna. Tulostasokin notkahti aikalailla viime kauteen verrattuna. Pidän kuitenkin kautta 2016-17 vähintäänkin kohtalaisesti onnistuneena. Voitin SM hopeaa ulkona ja menestyin MM-karsinnassa riittävän hyvin ansaiten paikan joukkueessa. Noihin Meksikon MM-kisoihin en pysty lähtemään, sillä olisin joutunut pitämään välivuoden koulusta.